Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Monessa mediassa on hehkutettu viime päivinä, kuinka demareiden puheenjohtaja Jutta Urpilainen on vihdoin saanut ”Suuren Tilaisuutensa”. Kuntavaali-illan papukaija ja verkkosukkapolitiikan kuningatar on nyt tilanteessa, jossa hän voi oikeasti iskeä, horjuttaa hallituspuolueiden yhtenäisyyttä ja ratsastaa kansan kielteisten ensireaktioiden tuella kohti uutta nousua. Kuvaavaa on, että SDP:n...
Suomalaista mediaa seuraavat tahot tietävät, että Suomi on yhden asian maa. Kerrallaan julkisuudessa on yksi megaluokan uutinen, jonka varjoon jää kaikki muu. Viime viikolla Suomi oli pelkkää pääministeriä ja Ruususta, tällä viikolla kaiken mielenkiinnon asia-asioilta vie kokkarien oma "nopean toiminnan joukko", Ilkka Kanerva vikkeline sormiharjoituksineen. Kanervan ja povipommin välinen...
Kuningas Sauli Väinämö ensimmäinen on viime aikoina ollut niin hanakasti tarjoamassa kannanottojaan julkisuuteen, ettei hänen viisivuotissuunnitelmastaan vallitse epäselvyyttä. Sauli Niinistö tekee pitkää presidentinvaalikampanjaa tavoitteenaan vain ja ainoastaan paikka Suomi-laivan peräsimessä. Tällä kertaa keisarilta riisui vaatteet ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen, joka...
Sami Säilä
Sami Säilä tuntee poliitikot paremmin kuin omat taskunsa. Hän ei tiettävästi ole sukua Pekka Peitselle.
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?